Rakkaudesta vol. 2

Tää on niiiiin itteä kiehtova aihe :) Oli erikoinen fiilis tajuta reilu vuosi sitten etten ollut ikinä RAKASTANUT, vaikka siis olin sitä kuvitellut todella tehneeni. Rakkauteni ei kuitenkaan ollut aidosti hyväksyvää, se perustui odotuksiin ja omiin pelkoihini. Se oli itse asiassa aika itsekästä, vaikka sitä ei millään olisi toki tuolloin myöntänyt. Mun mielestä tää on varsin yleistä yhteiskunnassamme. Malli rakkautetaan otetaan tietenkin sieltä kotoota, ja muusta ympäristöstä. Telkku ja leffat sun muut antaa rakkaudesta aika väärää kuvaa, johon me ollaan tahtomattamme samaistuttu. Jos joku kuitenkin tulis ja pelastais…? Näissä tunteissa ei ole mitään arvosteltavaa taikka ”väärää”, hyväksytään vaan tosiasiat. Ja kyllä ne tosiasiat joskus sattuu aika kovastikkin. Muistan vuosi sitten tajunneeni myös etten juurikaan ollut saanut sitä aitoa, riippumatonta rakkautta. Onneksi siitä kuitenkin olen myös saanut kokea ja tuntea, ja nyt koen osaavani antaakin, toki opeteltavaa on varmasti vielä <3 

Rakkaus ei odota mitään vastineeksi siitä että tekee hyvää.

Meillä on tapana yhdistää rakkaus ja hyvyys Vetovoima perustuu aavistukseen että toinen voi tuoda jotain hyvää elämäämme. Tämä ”hyvä” voi olla jotain hyvin pinnallistakin. Joillekkin miehille se on usein kauneutta ja mukautuvaisuutta, naisille esimerkiksi luotettavuus ja hyvätuloisuus. Ihmistä ei voida kuitenkaan määritellä ”hyväksi” tiettyjen ominaisuuksien vuoksi, hyvyys on olemisen ominaisuus. Tätä voi olla vaikea nähdä uskomustensa ja kuvitelmiensa lävitse. Oletko kokeillut luopua uskomuksistasi ja ottaa ihmiset ja tapahtumat oikeasti sellaisinaan kuin ne tulevat? Ilman ”pitäisi” ajattelua. Oikea rakkaus ei arvota ihmistä tekemisten tai tekemättä jättämisten mukaan. Kun tiedämme että hyvyys on osana jokaisen syvintä olemista,( tuomme sitä esille eri tavoin ja joillakin hyvyys on valitettavasti kätkettynä suuren vihan ja pelon taakse, mutta jokainen meistä syntyy vilpittömänä) joten lakkaamme odottamasta muilta palkintoja tai tunnustuksia siitä että teemme hyvää. Rakkauttamme ei ansaita vain silloin kuin meille ollaan hyviä, rakkaus on elämässämme vakio. Emme arvota tai punnitse ihmisiä, otamme heidät vastaan sellaisinaan, ja tarvittaessa tuemme ja kannustamme ihmistä omalla polullaan. 

Rakkaus ei arvostele eikä elä arvostelun pelossa.

Meillä kaikilla on salaisuuksia, tms. asioita joita emme halua toisille jakaa. Joten meillä kaikilla on taipumusta elää arvostelun pelossa, joka saa meidät entistä visummin elämään kuoressamme, jossa emme luota taikka ruoki rakkautta. Jokin meissä luulee että muut tuomitsevat tunteemme,ajatuksemme ja tekomme yhtä rankasti kuin me itsekin. Tällä itsensä tuomitsemisella on toinenkin puoli- etsimme ensin vikoja muista tunteaksemme olevamme suojassa muiden arvostelulta. Emme voi nähdä itseämme paremmassa valossa vaikka pyrkisimmekin näkemään toiset heikommassa valossa. Keskittymällä muiden arvosteluun lykkäämme samalla hetkeä jolloin omat ”salaiset tuomiomme” tulevat päivänvaloon. Tuo varjot valoon, ne muuttuvat valoksi. Sinä ansaitset rakkauden juuri siksi ja kaikesta huolimatta, anna sitä muillekkin, juuri siksi ja kaikesta huolimatta. 

Rakkaus on oppinut erottamaan toimintansa uskomuksistaan ja epäilyistään etteikö olisi rakastamisen arvoinen.

Olemme kaikki syntyneet lapsina, heikompina ja vailla samaa valtaa kuin aikuiset. Olemme pyrkineet luonnostaan toimimaan siten ettei meitä loukattaisi millään tavalla fyysisesti taikka henkisesti.Loukatuksi tuleminen on yleensä valtakysymys. Jos ei ole valtaa, ei kykene loukkaamaan vallanpitäjiä. Olemme oppineet miellyttämään tai kapinoimaan vallanpitäjiä vastaan.Joskus teemme molempia, olemme niin hämillämme. Menneisyyden jättämä jälki on syvällä ja käyttäydymme usein tiedostamattamme kuin avuttomat lapset.  Jatkuva kilttinä olo taikka todistelu ei saa muita rakastamaan meitä. Todistelet sillä vain itsellesi. Katso maailmaa huomioiden uskomuksesi ja oletuksesi jotka kohdistuvat muihin. Olet rakastamisen arvoinen sellaisenaan. Katso maailmaa niin kuin se on, älä tyrkytä muille sinun ”silmälasejasi” (tapaasi katsoa maailmaa). Vastaa rakkaudella  vaikka saisit itse vastaan kiukkua. 

Rakkaus osaa antaa kaikilla tasoilla.

Vastavuoroisuus saa rakkauden virtaamaan, ilman sitä rakkaus juuttuu paikalleen, Opetellessamme antamaan vilpittömästi, törmäämme sisimpäämme pinttyneeseen ehdollistumiseen. Ollaan totuttu pitämään kiinni mielihyvästä, eikä toisen kohtaaminen realistisesti aina tunnu hyvältä. On reaktiomme välttää tuskaa, näemme helposti vain sethetkisen pahanolon sen sijaan että ymmärtäisimme asiat ja tilanteet kokonaisuuksina, mitä seurauksia on jatkossa jos esim. jätät avoimesti kuuntelematta toista, koska et tunne kuin oman pahan olosi, tms. Kiinnipitäminen ja tarrautuminen on omistushalua. Jokainen joka on ollut hyvin omistushaluisessa suhteessa tuntee sen tukahduttavan vaikutuksen. Onko rakkautta että toinen kokee toisen elämässä kaiken uhkana , eikä anna tämän elää omaa elämäänsä? Tilan antaminen ei ole yksinkertaista taikka helppoa, sekin on hyväksyttävä. Pitää olla todella halukas suomaan toiselle tämän koko olemassa olo. On saatava ilmaista vapaasti omat tunteet , ajatukset , reaktiot ja tahtonsa. On myös kyettävä näkemään toisen paras, sotkematta sitä omaan parhaaseesi. Toiselle paras on sinullekkin paras. Jos toinen tekee ”uhrauksen” , jättämällä jonkun itselle tärkeän asian pois, se on kuitenkin vastassa tulevaisuudessa. Rakkaus luottaa , uskoo  ja kannustaa. 

Rakkaus ei odota muilta, kun rakkaus haluaa jotain, rakkaus antaa sitä itse.

Rakkaus koetaan yleensä ihmissuhteessa. Jollei kukaan rakasta meitä rakkauden tunteilla – lämmöllä äidin sydämessä, ystävyyden riemulla, intiimiyden kiihotuksella – ei ole virikkeitä. Rakkaudettomuus koetaan usein yksinäisyytenä. Ihmiset jotka ovat yksin löytävät harvoin kannustinta lähteä tutkimaan rakkautta itsessään, vaan sen sijaan odottavat että jonkun kanssa syntyy yhteys tai etsivät sellaista. Näin alkaa riippuvuus muista ihmistä, luomme odotukset että joku/muut saavat meidät tuntemaan itsemme kokonaisvaltaisesti ja pysyvästi rakastetuiksi. Moitimme niitä jotka eivät ole odotukisamme ja kuvitelmiamme vastanneet, hypimme ehkä suhteesta toiseen etsien aina ”sitä jotain” itsemme ulkopuolelta. Syy ei ole kenessäkään. Syy on kykenemättömyydessä luoda rakastavaa suhdetta itseen. Romanttiselle rakkaudelle on tilaa kun rakastat ja hyväksyt itsesi. Oikea rakkaus haluaa antaa vilpittömästi, miettimättä tai odottamatta mitään vastineeksi. Aito rakkaus on onnellinen jo antamisesta. Antamisen ei tarvitse olla mitään materiaalia, vaan antaminen on ennen kaikkea uskoa, tukea, vilpitöntä kuuntelua ja ymmärrystä. Kun rakastat aidosti, ylität omat pelkosi ja rakastat niistä huolimatta. Jos esimerkiksi parisuhteessa kaipaat enemmän läheisyyttä, sen sijaan että osoitat mieltäsi tai odotat sitä salaa toiselta ja koet tyytymättömyyttä, oletko kokeillut antaa itse läheisyyttä lisää? Vaatii ”munaa” päästä yli odotuksistaan ja antaa itse vilpittömästi lisää. Se palkitaan varmasti ainakin jollakin tavalla. Kaikista vaikeinta voi erimielisyyksien keskellä sanoa toiselle rakastavansa. Se juuri kannattaa tehdä. Sanalla ”jos” ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.