Viime viikolla tunsin pitkästä aikaa vihaa, kiukkua ja ihan kipeetä ärsytystä :) En oikeen saanut kiinni mistä se kumpus, tiesin kyllä että ookoo, joku tilanne/ihminen/tapahtuma on nyt painanu jotain omaa kipu pistettä ja sitä tässä nyt käydään lävitte, mut kuin turhauttavaa oli kun tuntu ettei saanu "mistään kiinni". Sitä olis niin halunnut hallita sitä vihaansa, järkeillä, selitellä, oikeuttaa. Mutta tarviiko sitä? Me jaotellaan hassusti tunteet negatiivisiin ja positiivisiin, ja onhan se totta että ilo tuntuu kivemmalta kun suru,mutta sana "negatiivinen tunne" antaa helposti mielikuvan että niitä tunteita ei saisi tuntea. Me ollaan varmasti kaikki kätkötty sisällemme erilaisia tunteita, joita ei "saa" tai olisi ollut soveliasta purkaa, ei olla uskallettu, tms.
Ne tunteet vaan ihan oikeesti fysiologisestikkin jää meijän kehoon. Tunne kuonaksi.
Tunteilla on tarkoitus. Joo ne on vaan tulkinta todellisuudesta, ei sen enempää oikein taikka väärin, mutta tarkotus niillä varmasti on. Pelko on saanut juoksemaan kovempaa mammuttia karkuun, ja meidän kehokin jo "auttaa" tapahtumaa erittämällä adrenaliinia ja kortisolia.
Tietysti me kannetaan itse vastuu miten me toimitaan, reagoidaan tunteiden ilmaantuessa. Vietkö sinä tunteita vai tunteet sinua? Miten käyttäydyt iloisena, tyytyväisenä? Entä vihaisena , surullisena?
Oletko kokeillut muita tapoja? Oletko kysynyt tunteelta mitä se haluaa kertoa ? Kuulostaa ehkä ihme neiteilyltä, mutta ei me voida niitä tunteita kiertääkkään. Ollaan se jo nähty mitä ne sisälle padotut tunteet saa aikaan. Suomessa syödään nyt psyykelääkkeitä enemmän kuin koskaan ( turrutetaan siis ne tunteet, kasataan vähän lisää..), joka toinen päivä joku tappaa itteensä. Se ongelma ei ihan positiivisella ajattelulla katoa.
Kun tiedät että tunteesi ovat vain tulkintasi todellisuudesta, voit alkaa kyselemään , kyseenalaistamaan.
Hyväksy ja ota vastaan. Me ollaan totuttu määrittelemään ne tunteet "hyviksi" ja "pahoiksi", ja kukas nyt itsessään mitään "pahaa" haluaisi myöntää. Me ollaan kyllä kaikki ihan samoilla viivoilla. Me ollaan ihan yhtä urpoja, ihania, hyväksyttäviä ja arvokkaita. Me vaan tehdään eriasioita. Kyllähän se sitä omaa egoa helpottaa määrittää jotain huonommaksi, tai pönkittää omaansa tuntemalla jotain paremmuutta. Huomaan tehneeni niin aika paljonkin. Melkeen tekis mieli häpeillä sitä, mutta se ois kieltämistä. Kyllä, sellanen paskapää mä olen ainakin ollut :) Sitä määrittelyäkin teki ihan tiedostamattaan. N. vuosi sitten rupesin huomioimaan tätä puolta itsessäni, mutta en hyväksynyt, vaan häpesin. Toki itseään on myös määrittänyt huonommaksi, vertaillut, ja yms. Sehän se vasta helppoa onkin. Nada. Me vaan tehään niitä eri asioita. Kyllä meille kaikille riittää, saadaan ja ansaitaan <3
Tunteensa voi purkaa eritavoin, ite käytän paljon ulkoilua ja musiikkia, mutta tuli tossa yks omenakin seinään heitettyä, lähinnä se kyllä nauratti, mut ajattelin ottaa oikeen varmaan päälle sen tunteiden purun ;) :D Pointti on se että kannat itse vastuun, siivoat itse jälkes. Ketään tai mitään et voi syyttää, vaikka se kovasti helpottaiskin, HETKEKSI. Me ollaan yhtä ja samalla kaikki ympärillä on vaan isoa heijastusta itsestä. Kuin hienoa on että ympärillä on ihmisiä jotka "tietävät" saman. Ei oo syyttelyä, on vaan peilailua :D Ja sekös välillä sattuukin, mutta se kuuluu prosessiin. Kun tuut pisteeseen jossa on sattunut tarpeeks se on enough is enough ja olet valmis ottamaan "hypyn" johonkin uuteen, joka voisi sinua oikeesti palvella. Fakta vaan on se että valtaosa pelkää muutosta, sekin kuuluu ihmisyyteen. On "turvallisepaa" tehdä tutulla tavalla, kun tietää ainakin mitä saa. Ja se ei käy ymmärrykseen, etenkään kun se mitä saa on tyytymättömyyttä. Tein samoja asioita , odotin eri tuloksia. ( se on muuten kai hulluuden määritelmä ..) Toki aina jotain siinä ympäristössä vaihtoi, mutta aina sitä releafia odotti ulkopuolelta.
Pelotti niin perkeleesti.
Eikä edes ymmärtänyt että elämä on elämistä varten. Tee mielummin OIKEITA asioita , kuin asioita oikein.
Mulle ei vielä viimeviikon alussa oikeen selvinnyt mistä se viha ja ärsytys tuli. Koitin hallita sitä hoin päässäni "joo oo mä otan tän itseeni, anna tulla vaan" , mut ei selvinny mistä se tuli. Se selvis vasta kun mä luovuin tarpeesta määrittää sitä vihaa. Hain itelleni siihen aluksi oikeutta sen kautta, se olisi tuntunut turvallisemmalta tietää miksi tunsi niin. Lopulta päästin siitä määrittämisen tarpeesta irti, annoin olla ja tulla. Eilen illalla sain sitten "vastauksen" siihenkin vihaan. Nappula pelkoa oli tökitty :) Ei sen kummempaa. Sitä pelkoa pysty tarkastelemaan, hyväksyä ja pyytää menemään pois.
Irtipäästäminen toimi jälleen kerran. Yritä vähemmän, ole enemmän.
Syö ruokasi, tunne tunteesi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti